Kompassisairaala – Pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä muutoksen eteen!

Miten käsittämättömältä tuntuukaan, että vielä 1900-luvulla mielenterveyspotilaita hoidettiin kaukaisella saarella Seilissä, jotta he olisivat eristyksessä muusta maailmasta – poissa silmistä ja poissa mielestä. Psykiatriaan liittyvän stigman vähentämisen eteen on tehty paljon työtä, mistä myös Kupittaalle valmistunut uusi Kompassisairaala on oiva esimerkki.

Visiora Partners Oy on viime vuosina saanut tukea useiden eri psykiatristen sairaaloiden suunnittelua mm. sparraamalla uudenlaisten avohoitotilojen käyttökonseptien suunnittelussa. Kompassisairaalan tiloja suunnitellessa mietimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa, millainen on toimintaan soveltuva tilakonsepti ja paljonko tilaa tarvitaan. Avokonttoreiden sijaan uuteen rakennukseen haluttiin monipuoliset, toimintaa palvelevat taustatilat.

Tilojen käytön konseptointi on erityisasemassa jo suunnitteluvaiheessa, ja lähempänä tilojen käyttöönottoa korostuu muutosjohtamisen rooli. Marko Muukka ja Pekka Makkonen sekä kaikki muut varhalaiset ovat tehneet läpi hankkeen esimerkillistä ja johdonmukaista työtä!

Jaa sisältö