Tuotannon ja logistiikan kehittäminen
Visiora Partners » Palvelut » Palveluiden ja tuotannon kehittäminen » Tuotannon ja logistiikan kehittäminen
Tuotantoa ja logistiikkaa kehittämällä parannetaan yritysten kilpailukykyä
Visiora Partnersin vuosikymmenien kokemus ja teollisen toiminnan kehittämisestä ja mallintamisesta auttavat tekemään oikeita valintoja kompleksisten ja laajojen tuotanto- ja logistiikkajärjestelmien muutoksissa. Maailma muuttuu nopeasti ja kokonaisia toimialoja katoaa sekä syntyy uusia. Loppuasiakkaalle muodostuvasta arvosta yhä suurempi osa muodostetaan verkostoissa, joissa tuotannon nopeus ja logistiikan tehokkuus merkitsevät vähintään yhtä paljon kuin aiemmissa teollistumisen vaiheissa.
Älyä tuotannon kehitykseen
Nykytilanteen analyysin jälkeen kokonaisvaltaisessa tuotannon kehittämisessä edetään ratkaisujen kehittämiseen ja valintaan. Helpoimmillaan kyse voi olla yksittäisen tuotantopullonkaulan ratkaisemisesta. Laajat tuotanto- ja logistiikkajärjestelmät vaativat yleensä kuitenkin monen prosessin ja osa-alueen kehittämistä yhtä aikaa varsinkin silloin, jos tavoitellaan radikaalia muutosta tuottavuuteen tai kapasiteettiin. Esimerkiksi uuden tehtaan tai logistiikkakeskuksen suunnittelu ja käyttöönotto tulisi aina nähdä kokonaisvaltaisena muutoshankkeena, jossa hyötyjen saavuttaminen edellyttää sekä prosessien, tilojen että ohjauksen rinnakkaista kehittämistä. Vanhan prosessin ympärille suunniteltu uusi laitos ei ole optimaalisin tapa toteuttaa laitosinvestointia, vaan usein kannattaa lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä.
Visiora Partnersin asiantuntijoiden fasilitoimat kehittämistyöpajat on tarkoitettu prosessilähtöiseen kehittämiseen, ja niissä luodaan pohja yhdelle tai useammalle kehittämisvaihtoehdolle. Alkuvaiheen kehittämistyöpajat sisältävät yhden kokonaisprosessin tavoitetilanteen suunnittelupajan, sekä tarvittavan määrän työpajoja tarkempiin kehittämisaiheen (kuten layout, tuotannonohjaus, valmistusprosessit tai sisälogistiikka) sekä yhden työpajan ratkaisuvaihtoehtojen priorisointiin ja rajaukseen. Laajempien muutoskohteiden testaamiseen toteutetaan tuotannon tai logistiikan simulointimallinnusta, ja työpajoissa määritellään tarvittavat oletukset ja lähtötiedot simulointia varten. Suunnitteluvaiheen työpajoihin osallistuu laajasti johtoa ja asiantuntijoita.
Lue lisää miten ja miksi simulointia käytetään.