Palveluiden ja tuotannon kehittäminen
Visiora Partners » Palvelut » Palveluiden ja tuotannon kehittäminen
Prosessien kehittäminen ei ole olotila vaan perustuu jatkuvaan toiminnan kehittämiseen
Laajat terveydenhuollon, julkishallinnon ja tuotanto- ja logistiikkajärjestelmät vaativat yleensä monen prosessin ja osa-alueen kehittämistä yhtä aikaa varsinkin silloin, jos tavoitellaan radikaalia muutosta tuottavuuteen tai kapasiteettiin. Esimerkiksi uuden sairaalan, tehtaan tai logistiikkakeskuksen suunnittelu ja käyttöönotto tulisi aina nähdä kokonaisvaltaisena muutoshankkeena, jossa hyötyjen saavuttaminen edellyttää sekä prosessien, tilojen että ohjauksen rinnakkaista kehittämistä.
Sosiaali- ja terveydenhuolto
Hoitoprosessien ja potilasvirtojen sujuvoittaminen
Systemaattinen hoito- ja palveluprosessien kuvaus ja lean-kehittäminen ovat sujuvan toiminnan perusta. Lean-kehittämisen avulla voidaan parantaa asiakaslähtöisen toiminnan laatua keskittymällä asiakkaalle arvoa tuottaviin prosesseihin ja samanaikaisesti vähentämällä arvoa tuottamatonta toimintaa eli hukkaa.
Julkishallinto
Julkisen hallinnon prosessien Lean-kehittäminen ja kuvaaminen
Prosessien kehittämisen lähtökohtana on nykytilan prosessien systemaattinen kuvaaminen, jonka pohjalta kehitetään tavoitteelliset palveluprosessit julkishallinnon tarpeisiin. Keinoja prosessien kuvaamiseen ovat:
- Työpajatyöskentely
- Havainnointi ja haastattelut
- Kehittämiskohteiden tunnistaminen ja toimenpidesuositusten antaminen
Teollisuus ja logistiikka
Tuotantoa ja logistiikkaa kehittämällä parannetaan yrityksien kilpailukykyä
Kustannustehokkuuden lisääminen, toimituskyvyn parantaminen, joustavuuden lisääminen sekä ekologisen kuormituksen pienentäminen toiminnassa ovat kaikki esimerkkejä tuotannon kehittämisen megatrendeistä. Luotettava ja nopea tapa kehittää tuotantoa tarjoaa merkittävän kilpailuedun toimialasta riippumatta.